27. maaliskuuta 2017

Testissä savikasvonaamio

Testasin viikonloppuna L'Oréal Parisin uusia Pure Clay savikasvonaamioita. Kolmesta vaihtoehdosta Exfo Mask (punainen) kuorii ja kirkastaa ihoa, Glow Mask (musta) heleyttää ja poistaa epäpuhtauksia ja Purify Mask (vihreä) puhdistaa ja tekee ihosta mattapintaisen. Itse ostin edellämainituista ensimmäisen, koska sen lupaama lopputulos kuulosti minulle sopivimmalta. Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että olin täysin mainoksen uhri; jos en olisi nähnyt tv:ssä pyörivää mainosta, en usko että olisin koskaan edes harkinnut moisen ostamista. No sinänsä hyvä tietää, että edes joku on tehnyt työnsä niinkuin kuuluu, mainosmiehet nimittäin.


Rakastuin tähän jo pikkuisen heti purkin avattuani. Käsityöharrastajana saven tuoksu on minulle erittäin tuttu ja myös erittäin mieluinen, mutta tässä oli jotain muutakin. Ensimmäisenä tuli mieleen glögi ja jouluiset mausteet, sellainen pehmeän ja lämpimän aromikas tuoksu. Muulla tavalla en oikein osaa sitä kuvailla. Koostumus oli melko voidemainen, mutta siitä huolimatta ei yhtään rasvaisen tai paksun tuntuinen. Seassa oli myös pienen pieniä rakeita, kuten oikeassakin savessa, joiden tehtävänä on ihon hellävarainen kuoriminen.

Ohjeen mukaan naamiota tulee käyttää 2-3 kertaa viikossa. "Savea" levitetään ohut mutta peittävä kerros puhdistetuille kasvoille, huulia ja silmänympärysihoa luonnollisesti välttäen, ja annetaan vaikuttaa 10-15 minuuttia, jonka jälkeen naamio pestään pois lämmintä vettä ja pyöriviä sormen liikkeita apuna käyttäen. Yleensä kaikenlaiset kuorivat ja syväpuhdistavat kasvojenhoitotuotteet saavat ihoni pikkuisen pistelemään, ainakin vaikutusajan loppupuolella. Tämän kanssa niin ei iloiseksi yllätyksekseni käynyt. Levitin naamion kasvoilleni, istuin sohvalle katsomaan netflixiä ja melkein kokonaan unohdin sen olemassaolon. Naamion levittäminen ja pois peseminen tuntuvat rakeiden kuorivan vaikutuksen ansiosta aika mukavilta ja naamion jälkeen iho tuntuu ihanan puhtaalta, eikä lainkaan ärtyneeltä tai pistelevältä.

Ensimmäisen kokeilun suoritin perjantai-iltana ja toisen sunnuntai aamuna. Kummankaan kerran jälkeen en huomannut ihossani mitään sen suurempia muutoksia parempaan suuntaan.Kuitenkin tänä aamuna kosteusvoidetta levittäessäni varsinkin poskien iho tuntui minusta pehmeämmältä ja sileämmältä. Pitää siis jatkaa käyttöä ja katsoa tuloksia uudestaan vaikkapa kuukauden kuluttua.




♥:llä, Minttu

28. helmikuuta 2017

Helmikuun suosikit

Nyt olisikin sitten taas se aika kuuta. Aika katsella ajassa kuukauden verran taaksepäin ja poimia sieltä ne kaikkein parhaimmat asiat. Suomeksi sanottuna siis kuukauden suosikit aika, helmikuu edition. Pidemmittä puheitta ja enempää höpöttelemättä menen suoraan asiaan.


Ensimmäinen suosikkini on Nordqvist Classic teepaketti, joka sisältää neljää erilaista teetä neljältä eri alueelta; Keniasta, Sri Lankasta sekä Intian kahdesta eri maakunnasta. Pakkauksen mukaan kaikki teet ovat maustamatonta mustaa teetä, mutta itse ainakin huomasin jokaisessa selvästi muista erottuvan oma vivahteen. Sain paketin kaveriltani lahjaksi ja rakastuin oitis kaikkiin makuihin, erityisesti kuitenkin tuohon Sri Lankalaiseen Ceylon teehen.


Edelliseen liittyen, toinen suosikkilistalleni päässyt on tämä jättimäinen teekuppi. En ole tarkalleen selvittänyt kupin tilavuutta, mutta ainakin 5 dl siihen on pakko mahtua. Teekuppi juuri minun makuuni, vähemmän olisi liian vähän ja enemmän olisi liikaa. Löysin kupin Vantaan Koivukylän kierrätyskeskuksesta hintaan 2.50€, ja kiitos opiskelija-alennuksen, päädyin maksamaan siitä 2€. Kelpo ostos, vaikka itse sanonkin. Tilavasta koosta on varmasti hyötyä myös silloin, kun kaikki oikeat kulhot ovat likaisia ja tiskaaminen ei huvita.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, muutama pakollinen kosmetiikka suosikki.

Ensimmäisenä Avonin glyseriiniä, kalsiumia ja E-vitamiinia sisältävä käsivoide. Löysin tämän jostakin laatikoiden uumenista siivotessani, otin kokeiluun ja rakastuin heti. Vaikka voide on tarkoitettu nimenomaan käsille, olen käyttänyt sitä myös jalkapohjien rasvaamiseen ja se toimii kuin unelma, "väärinkäytöstä" huolimatta. Jouduin tekemään vähän taustatyötä selvittääkseni mitä, miksi ja miten nuo edellä luettelemani ainesosat tekevät tästä perusvoiteita paremman, ja tässä mitä sain selville: 
Glyseriini, toiselta nimeltään glyseroli, on ihon oma luonnollisen kosteuttaja, joka muodostaa iholle kalvon ja näin estää liiallisen veden haihtumisen.
Kalsiumia tarvitsee lähes koko kroppa, mm. hampaat, luusto, hiukset ja kynnet. Kalsium varastoituu edellämainittuihin ja auttaa pitämään ne vahvempina. Kalsium siis on avain kauniimpiin ja vahvempiin kynsiin.
E-vitamiini auttaa suojaamaan ihosoluja mm. ravinnosta ja ympäristöstä tulevilta elimistöä vaurioittavilta aineilta. 
(Toivottavasti edes joku ymmärsi tuosta jotain)

Toisena kosmetiikasuosikkina on Swartzkopfin Osis+ hiuspuuteri. Tarvitsin wanhojen kampausta varten jotain, mikä tekee hiksista "takkuisemmat" ja helpommin käsiteltävät, ja Sokoksen myyjä suositteli minulle tätä. Kampauksen teko todellakin helpottui huomattavasti, kun hiuksiin tuli lisää rakennetta ja vähemmän liukkautta. Rupesinkin sitten käyttämään hiuspuuteria lähes päivittäin saadakseni ihanan föönauksen jälkeisen tuuheuden kestämään läpi päivän. Purkissa on helppo sirotinaukko, eikä tuote jätä hiuksia tahmaisiksi, kuten kuivashampoo saattaa tehdä.

Lopuksi listallani on vielä Essien Sugar Daddy kynsilakka. Ostin tämän ihan vain hauskan nimen vuoksi. Väri on tosi vaalea ja lakkaa pitää laittaa monta kerrosta, jos sen haluaa näkyvän kunnolla. Sopii kuitenkin hyvin luonnollista, mutta huoliteltua tyyliä hakevalle tai french manicuren pohjalakaksi. 


♥:llä, Minttu

21. helmikuuta 2017

3 asiaa

En ole täällä blogissa kertonut juuri mitään itsestäni tai siitä, millainen olen. Huomasin, että monet muutkin bloggaajat ovat tarttuneet tähän 3 asiaa haasteeseen ja ajattelin, että tässähän on mitä mahtavin keino hieman avata teille millainen ihminen tätä blogia oikein pyörittää. Laitan tähän myös joitakin enemmän ja vähemmän vanhoja ja ei niin edustavia kuvia itsestäni, ihan vain täytteeksi ja jotta joku siellä voi saada päivän naurut. (ps. kuvat tosiaan ovat vanhoja, joten laatu on mitä on, anteeksi jo etukäteen)

3 asiaa, joista pidän...
- lukeminen
- ruoanlaitto/leipominen
- yksinolo (eri kuin yksinäisyys)

3 asiaa, joista en pidä...
- ylimieliset ihmiset
- suuret väkijoukot
- julkinen esiintyminen


3 asiaa, mitkä tein viikonloppuna...
- olin tv:ssä
- lakkasin kynnet
- ostin synttärilahjan kaverille

3 asiaa, jotka osaan...
- sukan neulominen
- toffeekarkkien tekeminen
- Disney-elokuvien laulujen ulkoa muistaminen

3 asiaa, joita en osaa...
- raha-asioiden hallinta
- virallisten puheluiden soittaminen
- syntymäpäivien muistaminen

3 asiaa, jotka haluaisin osata...
meikkaaminen
- jonkun instrumentin soitto
- muuttua näkymättömäksi

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
- hankkia työpaikka
- mennä hammaslääkärille ennen kuin täytän 18
- suunnitella blogipostaukseni paremmin

3 asiaa, joista stressaan...
- kun en saa koulutehtäviä määräaikaan mennessä valmiiksi
- kun mietin miten saan rahat riittämään koko kuun menoihin
- kun mietin jotain tyhmää mitä sanoin tai tein ihan liian kauan sitten

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
- tajunnanvirta kirjoittaminen
- musiikin kuuntelu
- luontodokumentit

3 asiaa, joista puhun usein...
- pieni kotikaupunkini Itä-Suomessa
- omillaan asumisen tuomat haasteet
- isosiskoni

3 asiaa, jotka puen päälle mielelläni...
- raitapaita
- college-paita, erityisesti harmaa sellainen
- hyvin istuvat ja mukavat farkut

3 asiaa, joita en pue päälleni...
- turtleneck paidat
- crop topit
- tiukat, ihonmyötäiset vaatteet (farkkuja ei lasketa)

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
- uusi sänky
- parempi kamera
- lisää viherkasveja

3 asiaa, joista unelmoin...
- ylioppilaslakki
- tohtorin tutkinto
- omat häät

3 asiaa, joita pelkään...
- pimeä
- ahtaat paikat
- sairaalat

3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
- lisää lukijoita blogiin
- läheisempiä ystävyyssuhteita
- työpaikan saaminen


♥:llä, Minttu

18. helmikuuta 2017

Lomalla viimeinkin

Nyt alko loma! Hiihtoloma, talviloma, hermoloma, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Virallisestihan loma alkaa vasta maanantaina, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, mutta itse ainakin aion ottaa kaiken irti jo tästä "ylimääräisestä" viikonlopusta. Tänään olen kaverini kanssa menossa Putouksen liveyleisöön, minkä jälkeen kaverini tulee sitten meille yökylään. Kaikki siis illalla tv:n ääreen minua sieltä bongaamaan! Muita lomaviikon suunnitelmia ovat edellä mainitun kaverin synttärit, vanhempien luona vierailu sekä täydellinen ja herpaantumaton laiskottelu. Ihanaa hiihtolomaa niille, joilla se jo on, ja vielä ihanampaa hiihtoloman odotusta muille!

ps. Wanhat menivät varsin rattoisasti ja erittäin onnistuneesti. Olin jo suunnitellut postauksen niihin liittyen, mutta käyttökelpoisen kuvamateriaalin määrä jäi sen verran vähäiseksi, että postauksesta olisi tullut teksti-painotteinen ja näin ollen melko tylsä.














♥:llä, Minttu

14. helmikuuta 2017

Pinkspiration

Parhainta ja aurinkoisinta ystävänpäivää kaikille! En tiedä onko syynä tämä päivä, vai kenties se, että tänään minulla alkaa koulu vasta 15.00, mutta tunnen olevani paremmalla tuulella kuin tosi pitkään aikaan. Wanhojen tanssit ovat torstaina ja en voisi olla enemmän innoissani! Lähes kaikki vapaa-aikani tällä viikolla kuluu kaikkeen wanhoihin liittyvään (koulun koristelua ja wanhojen illallista yms), mutta kaikki tulee varmasti olemaan vaivan arvoista. Ennen kuin kiire imaisee minut mukaansa, ajattelin tehdä tällaisen "mini postauksen" ystävänpäivän kunniaksi. Pinkkihän on ystävänpäivän väri, vai mitä? Tässä siis hieman inspiraatiota pinkista, vapaasti käännettynä pinkspirationia. Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja viettäkää paras mahdollinen ystävänpäivä poikaystävien, tyttöystävien, kavereiden ja perheen kanssa!









♥:llä, Minttu

10. helmikuuta 2017

Enemmän aurinkoo

Koe(ttelemus) viikko postauksen hartaat haaveeni toteutuivat tänään ja pääsin kuin pääsinkin auringonpaisteeseen kuvailemaan. Kävimme kaverini kanssa hankkimassa koulukirjat uutta jaksoa varten ja samalla päätettiin tehdä pieni kuvausreissu Kaivopuistoon. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin strömsössä ja eksyttiin matkalla, niin suunnasta kuin ratikastakin. Kun sitten vihdoin päästiin Kaivariin asti, oli Aurinko jo laskenut. Kyllähän se harmitti, etten päässytkään ottamaan kuvia ihanassa Auringon valossa. Kaivarin tähtitornilta näkyvä Auringonlasku oli tosin sitäkin upeampi, ja siellä me sitten seisottiin sormet ja varpaat syväjäässä ja katsottiin oranssina hohtavaa Suomenlahtea. Ei siis ollutkaan ihan turha reissu, pienestä pettymyksestä huolimatta. Satuttiin myös erään kahvilan edustalta löytämään kyltti, joka kiteytty eksymisen jälkeiset fiilikset paremmin kuin hyvin.












♥:llä, Minttu