28. helmikuuta 2017

Helmikuun suosikit

Nyt olisikin sitten taas se aika kuuta. Aika katsella ajassa kuukauden verran taaksepäin ja poimia sieltä ne kaikkein parhaimmat asiat. Suomeksi sanottuna siis kuukauden suosikit aika, helmikuu edition. Pidemmittä puheitta ja enempää höpöttelemättä menen suoraan asiaan.


Ensimmäinen suosikkini on Nordqvist Classic teepaketti, joka sisältää neljää erilaista teetä neljältä eri alueelta; Keniasta, Sri Lankasta sekä Intian kahdesta eri maakunnasta. Pakkauksen mukaan kaikki teet ovat maustamatonta mustaa teetä, mutta itse ainakin huomasin jokaisessa selvästi muista erottuvan oma vivahteen. Sain paketin kaveriltani lahjaksi ja rakastuin oitis kaikkiin makuihin, erityisesti kuitenkin tuohon Sri Lankalaiseen Ceylon teehen.


Edelliseen liittyen, toinen suosikkilistalleni päässyt on tämä jättimäinen teekuppi. En ole tarkalleen selvittänyt kupin tilavuutta, mutta ainakin 5 dl siihen on pakko mahtua. Teekuppi juuri minun makuuni, vähemmän olisi liian vähän ja enemmän olisi liikaa. Löysin kupin Vantaan Koivukylän kierrätyskeskuksesta hintaan 2.50€, ja kiitos opiskelija-alennuksen, päädyin maksamaan siitä 2€. Kelpo ostos, vaikka itse sanonkin. Tilavasta koosta on varmasti hyötyä myös silloin, kun kaikki oikeat kulhot ovat likaisia ja tiskaaminen ei huvita.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, muutama pakollinen kosmetiikka suosikki.

Ensimmäisenä Avonin glyseriiniä, kalsiumia ja E-vitamiinia sisältävä käsivoide. Löysin tämän jostakin laatikoiden uumenista siivotessani, otin kokeiluun ja rakastuin heti. Vaikka voide on tarkoitettu nimenomaan käsille, olen käyttänyt sitä myös jalkapohjien rasvaamiseen ja se toimii kuin unelma, "väärinkäytöstä" huolimatta. Jouduin tekemään vähän taustatyötä selvittääkseni mitä, miksi ja miten nuo edellä luettelemani ainesosat tekevät tästä perusvoiteita paremman, ja tässä mitä sain selville: 
Glyseriini, toiselta nimeltään glyseroli, on ihon oma luonnollisen kosteuttaja, joka muodostaa iholle kalvon ja näin estää liiallisen veden haihtumisen.
Kalsiumia tarvitsee lähes koko kroppa, mm. hampaat, luusto, hiukset ja kynnet. Kalsium varastoituu edellämainittuihin ja auttaa pitämään ne vahvempina. Kalsium siis on avain kauniimpiin ja vahvempiin kynsiin.
E-vitamiini auttaa suojaamaan ihosoluja mm. ravinnosta ja ympäristöstä tulevilta elimistöä vaurioittavilta aineilta. 
(Toivottavasti edes joku ymmärsi tuosta jotain)

Toisena kosmetiikasuosikkina on Swartzkopfin Osis+ hiuspuuteri. Tarvitsin wanhojen kampausta varten jotain, mikä tekee hiksista "takkuisemmat" ja helpommin käsiteltävät, ja Sokoksen myyjä suositteli minulle tätä. Kampauksen teko todellakin helpottui huomattavasti, kun hiuksiin tuli lisää rakennetta ja vähemmän liukkautta. Rupesinkin sitten käyttämään hiuspuuteria lähes päivittäin saadakseni ihanan föönauksen jälkeisen tuuheuden kestämään läpi päivän. Purkissa on helppo sirotinaukko, eikä tuote jätä hiuksia tahmaisiksi, kuten kuivashampoo saattaa tehdä.

Lopuksi listallani on vielä Essien Sugar Daddy kynsilakka. Ostin tämän ihan vain hauskan nimen vuoksi. Väri on tosi vaalea ja lakkaa pitää laittaa monta kerrosta, jos sen haluaa näkyvän kunnolla. Sopii kuitenkin hyvin luonnollista, mutta huoliteltua tyyliä hakevalle tai french manicuren pohjalakaksi. 


♥:llä, Minttu

21. helmikuuta 2017

3 asiaa

En ole täällä blogissa kertonut juuri mitään itsestäni tai siitä, millainen olen. Huomasin, että monet muutkin bloggaajat ovat tarttuneet tähän 3 asiaa haasteeseen ja ajattelin, että tässähän on mitä mahtavin keino hieman avata teille millainen ihminen tätä blogia oikein pyörittää. Laitan tähän myös joitakin enemmän ja vähemmän vanhoja ja ei niin edustavia kuvia itsestäni, ihan vain täytteeksi ja jotta joku siellä voi saada päivän naurut. (ps. kuvat tosiaan ovat vanhoja, joten laatu on mitä on, anteeksi jo etukäteen)

3 asiaa, joista pidän...
- lukeminen
- ruoanlaitto/leipominen
- yksinolo (eri kuin yksinäisyys)

3 asiaa, joista en pidä...
- ylimieliset ihmiset
- suuret väkijoukot
- julkinen esiintyminen


3 asiaa, mitkä tein viikonloppuna...
- olin tv:ssä
- lakkasin kynnet
- ostin synttärilahjan kaverille

3 asiaa, jotka osaan...
- sukan neulominen
- toffeekarkkien tekeminen
- Disney-elokuvien laulujen ulkoa muistaminen

3 asiaa, joita en osaa...
- raha-asioiden hallinta
- virallisten puheluiden soittaminen
- syntymäpäivien muistaminen

3 asiaa, jotka haluaisin osata...
meikkaaminen
- jonkun instrumentin soitto
- muuttua näkymättömäksi

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
- hankkia työpaikka
- mennä hammaslääkärille ennen kuin täytän 18
- suunnitella blogipostaukseni paremmin

3 asiaa, joista stressaan...
- kun en saa koulutehtäviä määräaikaan mennessä valmiiksi
- kun mietin miten saan rahat riittämään koko kuun menoihin
- kun mietin jotain tyhmää mitä sanoin tai tein ihan liian kauan sitten

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
- tajunnanvirta kirjoittaminen
- musiikin kuuntelu
- luontodokumentit

3 asiaa, joista puhun usein...
- pieni kotikaupunkini Itä-Suomessa
- omillaan asumisen tuomat haasteet
- isosiskoni

3 asiaa, jotka puen päälle mielelläni...
- raitapaita
- college-paita, erityisesti harmaa sellainen
- hyvin istuvat ja mukavat farkut

3 asiaa, joita en pue päälleni...
- turtleneck paidat
- crop topit
- tiukat, ihonmyötäiset vaatteet (farkkuja ei lasketa)

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
- uusi sänky
- parempi kamera
- lisää viherkasveja

3 asiaa, joista unelmoin...
- ylioppilaslakki
- tohtorin tutkinto
- omat häät

3 asiaa, joita pelkään...
- pimeä
- ahtaat paikat
- sairaalat

3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
- lisää lukijoita blogiin
- läheisempiä ystävyyssuhteita
- työpaikan saaminen


♥:llä, Minttu

18. helmikuuta 2017

Lomalla viimeinkin

Nyt alko loma! Hiihtoloma, talviloma, hermoloma, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Virallisestihan loma alkaa vasta maanantaina, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, mutta itse ainakin aion ottaa kaiken irti jo tästä "ylimääräisestä" viikonlopusta. Tänään olen kaverini kanssa menossa Putouksen liveyleisöön, minkä jälkeen kaverini tulee sitten meille yökylään. Kaikki siis illalla tv:n ääreen minua sieltä bongaamaan! Muita lomaviikon suunnitelmia ovat edellä mainitun kaverin synttärit, vanhempien luona vierailu sekä täydellinen ja herpaantumaton laiskottelu. Ihanaa hiihtolomaa niille, joilla se jo on, ja vielä ihanampaa hiihtoloman odotusta muille!

ps. Wanhat menivät varsin rattoisasti ja erittäin onnistuneesti. Olin jo suunnitellut postauksen niihin liittyen, mutta käyttökelpoisen kuvamateriaalin määrä jäi sen verran vähäiseksi, että postauksesta olisi tullut teksti-painotteinen ja näin ollen melko tylsä.














♥:llä, Minttu

14. helmikuuta 2017

Pinkspiration

Parhainta ja aurinkoisinta ystävänpäivää kaikille! En tiedä onko syynä tämä päivä, vai kenties se, että tänään minulla alkaa koulu vasta 15.00, mutta tunnen olevani paremmalla tuulella kuin tosi pitkään aikaan. Wanhojen tanssit ovat torstaina ja en voisi olla enemmän innoissani! Lähes kaikki vapaa-aikani tällä viikolla kuluu kaikkeen wanhoihin liittyvään (koulun koristelua ja wanhojen illallista yms), mutta kaikki tulee varmasti olemaan vaivan arvoista. Ennen kuin kiire imaisee minut mukaansa, ajattelin tehdä tällaisen "mini postauksen" ystävänpäivän kunniaksi. Pinkkihän on ystävänpäivän väri, vai mitä? Tässä siis hieman inspiraatiota pinkista, vapaasti käännettynä pinkspirationia. Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja viettäkää paras mahdollinen ystävänpäivä poikaystävien, tyttöystävien, kavereiden ja perheen kanssa!









♥:llä, Minttu

10. helmikuuta 2017

Enemmän aurinkoo

Koe(ttelemus) viikko postauksen hartaat haaveeni toteutuivat tänään ja pääsin kuin pääsinkin auringonpaisteeseen kuvailemaan. Kävimme kaverini kanssa hankkimassa koulukirjat uutta jaksoa varten ja samalla päätettiin tehdä pieni kuvausreissu Kaivopuistoon. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin strömsössä ja eksyttiin matkalla, niin suunnasta kuin ratikastakin. Kun sitten vihdoin päästiin Kaivariin asti, oli Aurinko jo laskenut. Kyllähän se harmitti, etten päässytkään ottamaan kuvia ihanassa Auringon valossa. Kaivarin tähtitornilta näkyvä Auringonlasku oli tosin sitäkin upeampi, ja siellä me sitten seisottiin sormet ja varpaat syväjäässä ja katsottiin oranssina hohtavaa Suomenlahtea. Ei siis ollutkaan ihan turha reissu, pienestä pettymyksestä huolimatta. Satuttiin myös erään kahvilan edustalta löytämään kyltti, joka kiteytty eksymisen jälkeiset fiilikset paremmin kuin hyvin.












♥:llä, Minttu


7. helmikuuta 2017

Lukutoukan kirjasuositus #1

#1 sen takia, että ajattelin tehdä tästä jonkinlaisen "sarjan", jos vain kiinnostuneita lukijoita riittää. Perusideana siis esitellä kirjoja ja kirjallisuutta, jollaisesta itse pidän ja toivoa, että joku innostuu samasta. Kommenttiboksi on avoinna mielipiteille, ehdotuksille ja toiveille. Olisi myös mahtavaa saada lukuvinkkejä takaisin päin.

Omassa lähipiirissäni olen saavuttanut pesunkestävän lukutoukka-statuksen. Olen se, joka saa kaikilta aina lahjaksi kirjoja, se, joka sanoo aina olevansa kirjastossa, se joka saa aina kuulla siitä, että on aina kirjastossa, se joka aina elokuvateatterissa sanoo "tämä oli alunperin kirja ja siinä kirjassa itseasiassa..." ja tietysti myös se, jolle aina sanotaan "olet varmaan jo lukenut tämän". Muistan joskus ärsyyntyneeni suunnattomasti tämän tyylisistä kommenteista, mutta sitten jossain vaiheessa keksin tehdä siitä voimavarani. Oman "erikoisosaamiseni". Ei tällä CV:tä täytetä, mutta onpahan harrastus.
________________________________________














Haluan aloittaa Christian Rönnbackan kirjoittamalla Antti Hautalehto-sarjalla, pääasiassa siitä syystä, että kyseessä on melko tuore kirjakokoelma. Dekkari, kuten synkähköistä kansista voi ehkä päätellä. Kuvassa kirjat ovat julkaisujärjestyksessä vasemmalta oikealle. Ensimmäinen osa, Operaatio Troijalainen, on ilmestynyt vuonna 2012 ja loput kolme aina vuoden välein edellisestä. Ymmärtääkseni sarjasta on viime syksynä ilmestynyt viideskin osa ja tuloillaan on myös elokuvaversio.



Ostin kolmannen osan, Rakennus kolmeykkösen, Helsingin kirjamessuilta 2015. Siellä kierrellessä ja kaarrellessa hiplasin varmaan jokaista kirjaa, joka silmiin sattui ja sitten löysin tämän. Ensin en meinannut edes ottaa sitä käteeni katsoakseni lähempää, mutta sitten vain tuli sellanen fiilis, että kyllä pitää tämän takakansi lukea. Luin takakannen ja prologin ja kävelin kassalle. Ja kyllä kannatta. Edelleenkin yksi lempikirjoistani ja ehdoton suosikkini tästä sarjasta. Nyt kaikki varmaan ihmettelevät, että miten voi sarjan muka aloittaa kolmannesta kirjasta. Vasta kassalla sain kuulla, että tämä on sarjan kolmas kirja, ja olisin kyllä mieluusti ostanut vaikka koko sarjan kerralla, mutta budjetti ei riittänyt. Neljännen osan löysin Tikkurilan Prismasta viime kesänä, ihan vahingossa. Ensimmäisen ja toisen osan ostin sitten samasta paikasta kuin kolmannen, ainoastaan vuotta myöhemmin. Tarkemmat kirjakohtaiset esittelyt voi lukea mm. täältä.

Kirjojen tunnelma ei vedä vertoja Agatha Christien romaaneille, mutta jännitystä niistä ei silti puutu. Teksti on enemmän kuin sujuvaa ja juoni on jokaisessa kirjassa hyvin simppeli. Ehkä juuri tästä syystä pystyin lukemaan kirjat järjestyksessä 3, 4, 1, 2, ja pysymään silti hyvin perässä henkilöiden ja tapahtumien suhteen. Mikä parasta, kirjoissa on myös huumoria, mikä tuntuu nykyään olevan suomalaisen kirjallisuuden katoava luonnonvara, sekä paljon ns. elämänmakua. Ei siis kannata lukea, jos ei kestä kovaa kielenkäyttöä. ★★★★















♥:llä, Minttu